Ullan tarina
ULLA, ELÄKKEELLÄ OLEVA LÄÄKÄRI, KONKARIJUMPPAAJA
Tulin Beauty Centerin asiakkaaksi yli 30 vuotta sitten. Päätimme silloin muutaman kollegan kanssa ruveta treenaamaan ensimmäistä Oulussa järjestettyä naisten kymppiä varten. Aluksi meillä oli yhteinen ryhmäliikuntatunti kerran viikossa. Jäin melko pian ”koukkuun” kovan treenin aikaansaamaan hyvänolon tunteeseen ja olenkin osallistunut pitkään 3-4 kertaa viikossa Beauty Centerin ryhmäliikuntatunneille.
LEMPITUNNIT
Nykyisin ehdoton suosikkituntini on Hennan steptunti, joka on hauska vauhtikestävyyttä kehittävä tunti. Toinen suosikkini on Les Millsin BodyStep, joka on intervallityyppistä harjoittelua. Tunnin tehoa voi säädellä laudan korkeuden avulla ja useisiin liikkeisiin ohjaaja antaa vaihtoehtoja. Käyn mielelläni myös Sirpan kuntotunneilla. Aikaisemmin tämän tunnin nimi oli KokoKroppa ja se on jossakin vaiheessa saanut meidän jumppaajien keskuudessa nimen ”KokoKurpat”.
HARRASTUKSET
Nuorempana harrastin myös laskettelua ja hölkkäämistä. Henna piti 2000-luvun puolivälin tienoissa useana keväänä juoksukoulua, jonka innostamana juoksin itsekin jo reilusti yli 50-vuotiaana kolme kertaa puolimaratonin. Iän myötä laskettelun ja hölkän tilalle ovat tulleet murtomaahiihto ja golf.
LIIKUNNAN ILO
Lääkärinä minulle ovat tärkeitä liikunnasta saadut terveyshyödyt kuten painon hallinta ja tyypin 2 diabeteksen ehkäisy. Hyvä kestävyyskunto on hyödyksi sydämelle ja verenkiertoelimistölle. Tärkeintä on kuitenkin se, että jumppaaminen on hauskaa ja olen saanut Beauty Centeriltä hyviä ystäviä. Yhdessä on mukava jumpata!