60+ asiakkaan tarina

Kuka olet?

Hei! Minä olen Raitza, 66-vuotias tyytyväinen eläkeläiskuntoilija. Aloitin harjoittelun Olossa muutama vuosi sitten, hiukan ennen eläkkeelle siirtymistä. Halusin treenipaikaksi salin, jossa voi liikkua viihtyisässä, siistissä ja turvallisessa ympäristössä. Aluksi harjoittelin omatoimisesti kuntosalilla ja eri liikuntaryhmissä. Eläkkeelle siirtyminen itsessään on niin iso elämänmuutos, että tarvitsin aikaa siihen totutteluun. Korona on vaikuttanut meidän kaikkien arkipäivään, myös liikuntaharjoitteluun. Onneksi liikuntaryhmiä pystyy halutessaan toteuttamaan kotona etäyhteydellä. Turvallisuuden tunteen palauduttua rokotusten myötä, pyysin fysioterapeutti Saara Cajania valmentajakseni.

Valmentajaa kannattaa kuunnella

Minulle yksilövalmennus on sopinut hyvin. Aluksi tehtiin haastattelu tavoitteistani sekä tutkimus kuntotasostani. Valmentajan kanssa tutustutaan laitteisiin ja toiminnallisiin harjoitteisiin. Ateriointiin sain myös vinkkejä. Minulla ne olivat hedelmien, vihannesten ja kasvisten suosiminen.

Saara suunnitteli minulle tavoitteiden mukaiset ohjelmat ja kävimme läpi ruokavalioni. Hän keskittyi erityisesti järkevään viikko-ohjelmaan ja pidemmän aikavälin ohjelmointiin, jotta kuntoilu tuottaisi haluttuja tuloksia. Hän keskittyi myös monipuolisuuteen sekä korosti palautumisen merkitystä. Tällä hetkellä käyn kuntosalilla kolmesti viikossa, joista yksi on valmennuskerta. Muut ohjelmoidut treenikerrat toteutan omatoimisesti.

Olen huomannut, että harjoittelun jälkeen kannattaa rentoutua saunassa ja nauttia pieni välipala, jotta palautuminen lähtee käyntiin. Jos minulla on ollut kysyttävää liikkeistä, palautumisesta, vastusten lisäämisestä tai laitteiden säädöistä, olen aina saanut lisäopetusta valmennustunnilla. Minun on helppo toteuttaa säännöllisesti kuntosaliohjelmaa. Joskus valmentaja jopa vähän toppuuttelee, etten tee liikaa. Valmentajaa kannattaa kuunnella toistomäärissä ja kehon huoltoasioissa. Valmentaja myös kannustaa sopivasti.

Helpompi arki ja parempi ryhti

Jännää on ollut oma sisäinen tunne lihasten kehittymisestä. Kerran havahduin kävelylenkillä, että vau, tunnen kuinka vatsalihakseni aktivoituvat! Askeleet ovat keventyneet ja huonekalujen siirtely on käynyt helpommaksi siivotessa. Jaksaminen on kaikilla tasoilla parantunut. Harjoittelun myötä eri lihasryhmät ovat kehittyneet. Oma sisäinen tunne on hyvä. Myös ystävät ovat kehuneet ryhdin parantumista ja yläkehon voimistumista.

Monipuolinen harjoittelu virkistää kehoa ja mieltä

Tavoitteena minulla on ollut ja on edelleen terveyden edistäminen ja ylläpito. Haluaisin hölkätä ja siihen on aloitettu nyt yksi hölkkää tukeva aerobinen harjoitus viikossa. Toivottavasti tämän tytön keho edistyy siihen suuntaan. Maltti on valttia harjoittelussa, täsmentää Saara. Harrastan kuntosalitreenien ja ryhmäliikuntatuntien lisäksi säännöllisesti myös kävelyä. Ryhmäliikuntatunnit toteutan nyt etänä. Suosikkitunteja ovat core, joogapilates, fasciamethod, venyttely ja lavis. On aivan ihana kokeilla uusia lajeja. Nyt tähtäimessä on testata myös uutuustunti lounasmix. Ennen tuntia perehdyn tuntikuvaukseen. Kokeilen tuntia, jos se ei tunnu hyvältä, luotan kokemukseeni ja kokeilen jotain toista. Minua innostaa liikkumaan uuden oppiminen, haasteet ja hyvä olo. Olossa on hyvä käydä, koska siellä voi olla oma itsensä.

 

 

Author picture