Anun tarina
HUIPPUHAUSKAA JA HUIPPUTEHOKASTA TREENIÄ
Kuka olet?
Olen Anu Enqvist. Ikää minulla on 35 vuotta ja työskentelen teatterialalla.
Miksi valitsit fysioterapia/pt valmennuksen?
Valitsin PT-valmennuksen, sillä halusin saada saliharjoittelustani tavoitteellisempaa ja säännöllisempää. Ennen valmentajan kanssa harjoittelua olin kulkenut salilla enemmän ja vähemmän säännöllisesti yli kymmenen vuoden ajan. Lihaskuntoa ja peruskuntoa oli jonkin verran, mutta tuntui että tekemisestä puuttui ryhti ja suunta. Pt-valmennus tuntui siksi hyvälle vaihtoehdolle lähteä tavoittelemaan pitkäjänteistä muutosta tilanteeseen.
Miksi valitsit fysioterapia/pt paketin Beauty Centeriltä?
Olin jo jäsen, joten tuntui luontevalta jatkaa treenausta jo tutulla salilla, joka on jo pitemmän aikaa ollut suosikkini viihtyisän ja ystävällisen ilmapiirinsä ja laadukkaiden ryhmäliikuntapalveluidensa vuoksi.
Kauanko olet ollut Beauty Centerin jäsen?
Tällä erää vuodesta 2018, aiemmin olen ollut jäsenenä myös.
Mitä Beauty Centerin palveluita käytät?
Käyn säännöllisesti kuntosalilla treenaamassa yksin tai pt:n kanssa. Etänä tulee tehtyä paljon kehonhuoltoa. Korona-ajassa on ollut parasta, kun on pystynyt treenaamaan myös kotona etäohjattujen tuntien kautta. Hieronnassa olen käynyt Centerillä myös, ja tulen käymään jatkossakin.
Millaiseksi olet kokenut valmennuksen?
Valmennuksesta on pelkästään positiivista sanottavaa. Sen lisäksi, että tunnit ovat olleet huipputehokkaita, ovat ne olleet huippuhauskoja. Treenaaminen on silkkaa iloa ja hikoilua.
Koetko hyötyneesi valmennuksesta? Miten olet hyötynyt?
Jokainen treenikerta pt Henriikka Könösen kanssa on vienyt omaa kehitystä eteenpäin. Olen oppinut tuntemaan omaa kehoani paremmin, ja tunnistamaan, milloin kannattaa treenata täysiä ja milloin antaa aikaa palautumiselle. Lihaskunto ja voima on kehittynyt huimasti, ja olen nykyään paljon rohkeampi kuntosalilla kävijä, kuin aiemmin. Eri liikkeiden tekniikat ovat tulleet tutummiksi ja rautaa uskaltaa lisätä tankoon. Lisäksi olen löytänyt harjoitteluun toivomani pitkäjänteisyyden, olen motivoitunut ja nautin liikkumisesta entistä enemmän. Hentan kanssa on ilo treenata, hän on taitava, monipuolinen, iloinen ja innostava valmentaja!
Mikä sinua motivoi treenaamaan?
Oma hyvinvointi on se tärkein tekijä. Voin paremmin sekä fyysisesti että psyykkisesti. Treenaaminen tuottaa iloa ja katkaisee mukavasti arjen kiireitä. Vaikka olisi kuinka väsynyt fiilis ennen treeniä, sen jälkeen olo on poikkeuksetta aina virkistyneempi ja rentoutuneempi.