Tuloksia ryhmävalmennuksella

Olemme pitkän linjan entisiä centteriläisiä ja nykyisiä ololaisia. Aloitimme tammikuussa 2022 Iida Niittykosken ohjaamassa ryhmävalmennuksessa. Ryhmässä meitä oli kuusi innokasta naista, jotka kaikki olimme tehneet jo säännöllisen epäsäännöllisesti, enemmän tai vähemmän salitreeniä, joko pt-ohjauksessa tai ilman. Ryhmävalmennus houkutteli edullisemmalla hinnalla ja yhteistreeneillä, joiden tavoitteena oli treenata voiman kehitykseen painottuvilla ohjelmilla. Ja nämä lupaukset ryhmävalmennuksessa todella toteutuivat.

Motivaatiota ja säännöllisyyttä

Valmennus kesti 6 kuukautta, johon sisältyi 24 yhteistreeniä maanantai-iltaisin. Vaikka meillä kaikilla oli salitreenitaustaa, aloitimme ensimmäiset viikot kevyemmillä perusohjelmilla, jotta keho alkoi tottua säännölliseen treenaamiseen. Yhteistreenien lisäksi kävimme itsenäisesti salilla kaksi tai kolme kertaa viikossa kukin voimiensa ja rahkeittensa mukaan. Voimme todeta, että valmennus motivoi niin, että treenaamisesta tuli meille kaikille säännöllistä ja mieluisaa. Oli tosi mukava nähdä ryhmäläisiä salilla, kysellä ja kertoa treenikuulumiset.

Nousujohteiset treeniohjelmat

Kevyemmän treenijakson jälkeen, alkoivat treeniohjelmamme nousujohteisesti koveta, mutta niin, etteivät ne käyneet kenellekään ylivoimaisiksi. Iida oli suunnitellut todella ammattitaitoisesti ohjelmat, joissa pääsimme treenaamaan kestävyyttä, voimaa ja liikkuvuutta. Iida opasti aina uuden ohjelman liikkeet ja kävimme yhdessä ne läpi. Aina saimme myös vaihtoehtoisen liikkeen, jos jotakin liikettä ei voinut oman rajoitteen vuoksi tehdä.

Voimaa ja itsevarmuutta

Yhteistreenit olivat valmennuksen “suola”. Yhdessä tekeminen ja treenikavereiden tsemppaus antoivat aina lisävoimaa ja motivaatiota. Valmennus antoi itsevarmuutta treenata vapailla painoilla ja mikä parasta, lisätä rohkeasti rautaa tankoon. Säännöllisen ja nousujohteisen harjoittelun tulokset alkoivat näkymään niin voimatasoissa kuin kropassakin parin kolmen kuukauden jälkeen, mikä taas lisäsi motivaatiota treenata lisää. Säännöllisen voimatreenin vaikutukset huomaame myös muissakin lajeissa, kun koko kroppa on vahva eikä puntit tutise.

Suosittelemme lämpimästi kaikille ryhmävalmennusta, jos vaikka treenaaminen tuntuu vaikealta aloittaa yksin tai ei löydy pitkäjänteisyyttä säännölliseen harjoitteluun.

– Tyytyväiset ryhmäläiset Annika ja Pirlii –

Author picture