Treenaajan kompastuskiviä osa 1
Meitä treenaajia on kaikenlaisia ja tavoitteita on monenlaisia. Tuon nyt esille tapoja, joilla sabotoimme itse omia treenejämme.
Yksi tavallinen ilmiö kuntosalin puolella on punaisen langan katoaminen treeneistä. Eli JOHDONMUKAISUUDEN PUUTTUMINEN. Eli treenaan vain ”jotain”. Vastukset pysyvät ”mukavina”. Vietän salilla joko 45 minuuttia tai 2 tuntia tehden sitä sun tätä ja venyttelyt päälle. Mahdollisesti myös urautuminen tiettyihin rutiineihin. Tämä kertoo, että suunnitelma (ja tavoitteen asettelu) puuttuu. Ilman suunnitelmaa myös salikertoja voi jäädä välistä, koska ei se treeni lopulta niin tärkeää ole.
Kuntosalilla on tylsää?
Vaikka sinulla ei sen suurempia tavoitteita olisikaan kuin oman kuntosi ylläpitäminen on treenien jatkuvuuden, oman motivaation ja kuormittumisen hallitsemisen kannalta järkevää suunnitella mitä tekee. Eli samaa kuntosaliohjelmaa ei kannata jauhaa viikosta ja kuukaudesta eikä missään nimessä VUODESTA TOISEEN, vaan vaihda ohjelmaa parin kuukauden välein. Mielekkyys säilyy, kun ohjelmaan tulee uusia liikkeitä. Opit samalla uusia juttuja ja taitoja, ja kehityt monipuolisesti.
Oletko treenannut koskaan nopeusvoimaa tai maksimivoima? Niistä ei pitäisi ajatella, että en minä niitä tarvitse, koska me kaikki voimme yllättäen joutua tilanteeseen missä tarvitaan nopeutta ja todellista voimaa, ja silloin haluamme selvitä tilanteesta ilman vammoja. Varmistat samalla, että kivut pysyvät loitolla, kun koko kroppa on treenattu monipuolisesti. Treenaamalla koko ajan samoilla painoilla samoja liikkeitä kohotat riskiä saada rasitusvammoja.
Kuntosalilla menee kauan aikaa
Sopiva harjoiteliikemäärä per treeni on n. 6-8 (ja vähemmälläkin pärjää!). Kun treenissäsi on 20 liikettä, tuskin jaksat osaa tehdä kunnolla ja luultavasti säästelet itseäsi, että jaksat loppuun asti. Väsyneenä voi myös sählätä, joten varo ettei puntti tipu varpaalle!
Aloittelijan kohdalla treenisisältöä tärkeämpää on treenien säännöllisyys. Kehittymistä tapahtuu, vaikka tekniikka ei olisi vielä täydellinen. Kuntosalilla pystyy tekemään lukemattomia erilaisia liikkeitä, joten miksi et vähitellen kartuttaisi omaa liikepankkia? Erilaisia liikkeitä ja niiden variaatioita opetellessa kehonhallinta ja – hahmotus kehittyvät, ja siitä hyötyy koko kroppa ja mieli.
Johdonmukaisuus on sitä, että treenataan säännöllisesti tietyssä aikamääreessä, esim. viikossa. Samoin sinulla on suunnitelma siitä, mitä yksittäinen harjoituskerta sisältää. Johdonmukaisuus auttaa sinua saavuttamaan asioita, joita SINÄ haluat.
Eikö aina sanota, että pitää panostaa laatuun eikä määrään?! 😉
Terveisin,
Fysioterapeutti Tanja