Riikan tarina: Pelottava kuntosali

Olen Riikka, 36-vuotias puutarhuri. Ennen valmennuksen aloittamista kävin salilla tekemässä “jotain” ilman ohjelmaa 1-2 krt/viikko. Välillä saattoi tulla pidempiäkin taukoja salilla käymisessä ja aloitus tuntui aina vaikealta. 

Miksi valitsit pt-valmennuksen?

Valitsin pt-valmennuksen, koska minulla on nivelrikko polvissa, askellukseni on sisäänpäin kääntynyt, jalkaholvini madaltuneet ja lisäksi emännänkyhmy tuolla niskassa. Liikunta oli vähän pakkopullaa ja halusin tähän muutoksen. Lisäksi ruokailu oli hyvin epäsäännöllistä ja yksipuolista. Halusin myös tähän apua. Puutarhatöissä joutuu olemaan paljon polvillaan ja polvien kipuilu oli ongelma. Jouduin korjaamaan asentoani jatkuvasti, sillä kipu saattoi välillä olla todella kovaa. Ajattelin, että jotain on tehtävä. Kuntosali oli vähän pelottava paikka minulle ja halusin asiaan muutoksen. Aloitinkin ensin nivelrikkoryhmässä ja siitä rohkaistuneena aloitin valmennuksen. Juulian valitsin siksi, että hän oli nivelrikkoryhmän vetäjänä tuttu ja todettu turvalliseksi. Sanoinko jo, että jännitti paljon.. 😄

Millaiseksi olet kokenut valmennuksen?

Olen kokenut valmennuksen elämää muuttavaksi. On tullut rutiini kuntosalilla käymiseen ja siitä on tullut minulle ikään kuin “pakopaikka” arjesta. Iloinen asia ennemmin kuin pakkopulla. Aina saa lähteä hymy huulilla salilta, että “jes, mä tein sen!”.

Juulia oli todella ammattitaitoinen ja osasi muokata ohjelmaa aina, jos polvissa tai olkapäässä oli kipua. Juulia on tosi ystävällinen, kuunteleva, lempeän kannustava ja patisti sopivasti parantamaan tulosta. Minua jännitti alussa ihan kamalasti treenit, mutta Juulia osasi hoitaa tilanteen paremmin kuin hyvin, enkä loppujen lopuksi edes miettinyt sitä, että salilla on muitakin. Juulia opetti tekemään liikkeet oikein ja siitä tuli olo ja varmuus, että osaan oikeasti. 

Koetko hyötyneesi valmennuksesta? Miten olet hyötynyt?
Koen hyötyneeni valmennuksesta todella paljon. Jalkojen lihakset ovat vahvistuneet ja muutenkin kehoon on tullut voimaa. Painoja on saanut nostettua säännöllisesti ja on tullut olo, että mä pystyn! Polviongelmat ovat helpottaneet ja sanoisin polvien kipuasteeksi enää 1 (asteikolla 1-10). Olen pystynyt töissä muuttamaan työasentoja enkä enää istu samalla tavalla jatkuvasti. Olen hetkittäin pystynyt olemaan myös polvillaan, mikä on tosi kiva juttu! Henkisesti salilla toimiminen on helpottunut huomattavasti alkuun verrattuna. Enää en mieti niin paljoa sitä, että siellä on muitakin ihmisiä tai että en osaa. On tullut itsevarmuutta, kun teen minulle tehdyn ohjelman mukaan. Jotenkin sitä menee omaan kuplaan ja vain tekee määrätyn tehtävän. Enää en poistu salilta, kun huomaan siellä olevan muitakin tai vaihda saliaikaa aikaiseen aamuun toivoakseni ettei kanssatreenaajia ole.
 
Myös vaatteet tuntuvat mukavemmilta päällä, että kyllä sielläkin on jotain tapahtunut! Kuitenkin voimatasojen nosto on ollut itselle se tärkein asia. Se vaikuttaa niin moneen asiaan. Tässä on varmaan käynyt myös joku muutos, kun alun perin halusin ennemmin vain pudottaa painoa ja voimaa ehkä siinä sivussa. Nyt voima on se ykkönen ja painonpudotus tulee siinä sivussa. Ruokailutapani- ja rytmini on parantunut ja tulee ihan olo, että “hei, mulla on nälkä”. Aiemmin tämä olo saattoi tulla tosi myöhään ja silloin oli jo huono olo. Ruokailu on nykyään säännöllistä, vaikka vielä aika yksipuolista – aion kyllä jatkaa harjoittelemista.
 
 
Mikä sinua motivoi treenaamaan?

Salin jälkeinen hyvä olo ja sauna. Lisäksi olen huomannut, että treenistä on ollut oikeasti hyötyä niin töissä kuin arjessa. Nivelrikko ei enää koko aikaa määritä minua, että en pysty, koska polvet ovat kipeät. Fysioterapeutti/valmentaja Juulian kommentti: “Riikan kanssa kohdattiin aluksi nivelrikkoryhmässä, kun hän tuli hakemaan apua polvien kipuihin. Jo alussa löytyi selkeitä tavoitteita ja harjoitusta vaativia kohteita, joita kohti Riikan kanssa lähdettiin treenaamaan. Jo ryhmän aikana Riikan kunto ja kiputilanne lähtivät paranemaan ja oli selvää, että yksilöllisessä valmennuksessa päästäisiin ihan uudelle tasolle ja Riikka voisi karistaa kivut lähes kokonaan. Riikka tarttui tilaisuuteen ja se kannatti. Motivaatiota löytyi ja Riikka noudatti antamiani ohjeita parhaansa mukaan. Treeni treeniltä näin, kuinka Riikan kehonhallinta, itsevarmuus, voima ja kestävyys lisääntyivät samalla kun kivut hälvenivät. Helposti tulokset eivät tule, vaan Riikka näki vaivan ja teki töitä itsensä eteen ja haastoi itseään niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Olen todella ylpeä Riikasta ja hänen saavuttamistaan tuloksista ja paremmasta olosta. Keep up the good work, sinä pystyt siihen, kun olet tähänkin asti pystynyt. Tsemppiä Riikka!”*Kuvassa asiakkaan toiveesta valmentaja

Author picture