Kuinka usein minun tulisi käydä kuntosalilla?
Tätä kysymystä kuulen usein. Yhtä oikeaa vastausta minulla ei ole tähän antaa, koska meillä kaikilla on meidän omat muut puuhamme, työmme ja opiskelumme, perheemme ja lemmikkimme, toiveemme ja tavoitteemme, elämänvaiheemme ja voimavarat. Lisäksi elämästämme saattaa löytyä jo ryhmäliikuntatunneilla käyntiä, juoksua tai hyötyliikuntaa, eli muuta liikkumista. Eli on katsottava kokonaiskuvaa sen sijaan että päätetään käydä salilla 4 kertaa viikossa koska naapurikin niin tekee tai joku somevaikuttaja niin kehottaa.
Realistinen tavoitteenasettelu vie tuloksiin
Jos tavoitteesi on päästä kuntoon, se ei välttämättä tarkoita kuin että käyt kuntosalilla aluksi 1-2 kertaa viikossa tekemässä koko vartalon treeniohjelman. Se on jo enemmän kuin jos et aikaisemmin käynyt kuntosalilla ollenkaan. Kun aloitat maltillisesti, pysyt todennäköisemmin harrastuksen parissa myöhemminkin, kun et ylikuormita itseäsi liiallisella liikkumisella. Parasta tulosta tulee pitkällä tähtäimellä sellaisella treenimäärällä, jota aidosti pystyt toteuttamaan muun elämän ohessa. Jos väkisin yrität pusertaa viikkoon liikaa treenejä, siinä käy niin että lopetat treenit pian.
Kerta viikossa on paljon parempi kuin ei yhtään
Yksi kerta kuntosalilla viikossa kehittää aloittelijan kuntoa ja riittää myöhemmin ylläpitämään kuntoa, mikä kannattaa muistaa erityisesti loma-aikoina. Kaksi kuntosalikäyntiä viikossa taas kehittää huomattavasti enemmän, ja huomaat sen voimatasoissasi ja lihasmassassa. Jos treenaat kolme kertaa tai useammin, käytössäsi saattaa olla monijakoinen kuntosali-ohjelma, eli treenaat eri päivinä eri lihasryhmiä. Tämä toimii silloin, kun tosiaan käyt salilla tavallisesti vähintään sen kaksi kertaa. On myös hyvä pitää lepopäiviä, jolloin liikut kevyemmin ja keho ehtii palautua ja rakentua uudelleen kuntosaliharjoittelun jälkeen.
Mikä saa/ saisi sinut käymään kuntosalilla?
Tavoitteet määrittävät suuntaasi, eli jos sinun tavoitteesi on kasvattaa lihasmassaa, se oikeasti vaatii tietyn määrän treeniä viikossa sopivilla painoilla ja intensiteetillä. Mutta voihan tavoitteesi olla hyvän olon saaminen, mielenterveyden hoitaminen tai jaksamisen lisääminen; silloin kannattaa kuunnella kehoa, että miltä tuntuu ja miten usein keho jaksaa sinua liikuttaa.
Jos olet epävarma, miten juuri sinun kannattaa aloittaa kuntosaliharrastus, kysy ihmeessä meiltä valmentajilta niin autamme sinut alkuun!
Treeni-iloa syksyyn!
Tanja, fysioterapeutti
Tilaa maksuton tutustumisviikkoa tästä ja tule paikan päälle toteamaan lämmin ja hyväksyvä tunnelmamme.