Mirjan tarina: Kipujen kanssa loppuelämä?

Olen 63 vuotias Mirja, It-alan projektipäällikkö, äiti, vaimo ja mummu 9:lle ihanalle lapsenlapselle.

Minulla on jo nuoresta ollut selkäongelmia, välilevyjen rappeumaa, välilevyn pullistuma leikattu, mutta liikkumalla olen saanut kivut pysymään aisoissa. Joitakin vuosia sitten koin uupumuksen, liikaa töitä, liian vähän palautumista ja liikunta jäi kokonaan. Diagnoosin jälkeen myös lääkärin määräyksestä sallittiin vain kevyt liikunta. Kiloja tuli ja niiden myötä selkävaivat lisääntyivät. Uupumuksesta toivuttuani, pelko liikkua ja nostaa sykettä jäi. Kivut ja kankeus lisääntyivät ja tuli uusia kipuja polveen.

Liikun paljon, kävelen, hiihdän, mutta lääkäri määräsi kuntosaliharjoittelua. Kokeilin kerran, jos toisenkin omatoimisesti ja fysioterapeutin ohjeilla. Mutta ei siitä tullut mitään yksin. Pelotti kuitenkin ajatella tulevaisuutta jatkuvan kivun kanssa ja pelkäsin myös, että toimintakyky heikkenee iän myötä kokonaan. Mietin vaihtoehtoja enkä keksinyt muuta kuin, että itseensä pitää satsata ja hankkia pt auttamaan ja niin minä löysin ihanan Hanna-Leenan.

Hanna-Leenan kanssa käytiin ensin läpi tavoitteeni ja lähdettiin niitä kohti pikkuhiljaa. Ja tämä on ollut oikea tie. Vaikka joskus olen ajatellut, onko kerrasta viikossa hyötyä, niin kyllä sen nyt huomaa, että on. En ollut tähän lähtiessäkään rapakunnossa, mutta jopa taipuu mummeli vähän paremmin ja jalkakin lentää pyörän yli reippaasti polkimille, ei tarvitse koroketta 😊

äMe emme ole joka kerta niskalimassa rehkineet, Hanna-Leena aina alkuun kysyy, mikä fiilis ja jos minulla syystä tai toisesta on uupunut olo, hän ottaa sen huomioon treenissä. Hän myös hoksaa, milloin kaipaan ja tarvitsen ”mielenterapiaa”. On juteltu jaksamisesta, tulevaisuudesta, kiloista ja vaikka mistä.

Olen saanut vaajassa puolessa vuodessa:

  • vähän notkeamman varren
  • uskallusta nostaa sykettä, jopa hölkkäaskelia uskallan ottaa
  • voimaakin varmasti
  • niska-hartiaseudun kivut vähentyneet merkittävästi
  • selkäkivut helpottaneet merkittävästi
  • Polvikipu on merkittävästi vähentynyt, jopa kokonaan
  • hirveän hyviä neuvoja
  • jaksan paremmin työssä, kotona ja lastenlasten kanssa touhutessa

 

Tästä on vain suunta ylöspäin, sitä ei tiedä mihin saakka me menemme, seuraavia tavoitteita taitaa olla jotain jo muhimassa.

Author picture