Fysioterapian näkökulma ryhmäliikunnassa

Sykkeen nostoa, kehon huoltoa, kestävyys- ja lihasvoimaharjoittelua, koordinaatiota, tasapainoa, rytmikästä liikkumista, hikeä, puuskutusta, iloisia hymyjä (ja irvistyksiä!)…tästä kaikesta on ryhmäliikunta tehty.
 
Ryhmässä liikkuminen on kivaa!
Ryhmäliikunta on yksi parhaimmista ja tärkeimmistä liikkeelle pistävistä voimista mitä löytyy. Tiedämme, että liikunnalla on lukuisia terveyshyötyjä, jotka kohdistuvat niin fyysiseen kuin henkiseenkin hyvinvointiin. Joskus liikkeelle lähtö on vaikeaa, senkin me tiedämme, ja tässä ryhmäliikunta osoittautuu arvokkaaksi. Se on ryhmässä tapahtuvaa, ohjattua liikuntaa, jonka aikana hoivaamme sydän- ja verenkiertoelimistöä, parannamme lihaskuntoa ja liikkuvuutta, edistämme painonhallintaa ja olemme osa yhteisöä.
 
Liikkuminen ryhmässä tuo yhteisöllisyyden tunteen ja antaa energiaa, mikä auttaa jaksamaan vaikka välillä tuntuisikin, ettei jalka enää nouse. Yksinään ehkä luovuttaisi, mutta ryhmähengen ja sosiaalisen tuen avulla puskee eteenpäin. Ryhmässä tulee usein myös annettua itsestään enemmän. Usein se, että pitkän työpäivän päätteeksi voi heittää aivot narikkaan ja antautua ryhmäliikuntaohjaajan ohjattavaksi, on se juttu, joka saa itse kunkin liikkumaan.
 
Ryhmäliikunnassa huollat kehoa ja parannat yleiskuntoa
Fysioterapeuttina suosittelen lämpimästi ryhmäliikuntaa kuntosaliharjoittelun ja terapeuttisen harjoittelun vastapainoksi. Saat ryhmäliikunnasta runsaasti lisää liikettä arkeesi ja samalla esim. huollat kehoasi. Erilaiset liikkuvuusharjoittelutunnit, Jooga ja Pilates pureutuvat syvälle kehoon avaten liikkuvuutta ja vahvistaen syviä tukilihaksia, rauhalliseen tahtiin. Nämä rauhalliset tunnit voivat olla täysin eri maailma, kuin kuntosalilla tapahtuva tai PT:n ohjaama harjoittelu.
 
Lihaskuntotunnit kuten kuntopiiri, BodyPump ja kahvakuula saavat sinut tekemään entistä monipuolisemmin liikkeitä. Kuormittavaa liikuntaa ei välttämättä arjesta löydy itsestään niin ryhmässä sekin onnistuu. Olet ehkä huomannut, että ohjatulla lihaskuntotunnilla sykkeesi nousee ja hiki puskee hiusrajaan enemmän kuin kuntosalilla puntteja nostellessa. Usein liikkeet ja liikesarjat on suunniteltu niin, että ne nostavat sykettä, eli saavat sydän- ja verenkiertoelimistösi ja keuhkosi toimimaan tehokkaammin. Tämä kehittää sinun yleiskuntoasi ja parantaa suorituskykyäsi.
 
Fysioterapeutti kannustaa liikkumaan ryhmässä
Fysioterapeutti on tyytyväinen, jos yhteisten treenien lisäksi käyt jollakin ryhmäliikuntatunnilla. Tunnin kestävään valmennuskertaan olisi ihana sisällyttää kaikkea, mitä asiakas tarvitsisi, mutta lopulta tunti on lyhyt aika, joten on hyvä, jos arjesta löytyy muutakin liikuntaa. Usein tuki- ja liikuntaelinongelmilta voi välttyä, kun ohjelmasta löytyy kehonhuoltoa eli liikkuvuusharjoittelua ja syvien lihasten harjoittamista kuten Pilatesta. Toisekseen lihaskuntotunnit parantavat ja pitävät yllä yleiskuntoa, mikä helpottaa harjoittelua kuntosalin puolella ja fysioterapiassa. Usein harjoitat tunneilla myös tasapainoa ja koordinaatiota, mikä kehittää kehonhallintaa.
 
Sisäpyöräily, BodyStep, BodyAttack ovat mahtavia lajeja hapenottokyvyn parantamiseen. Tunneilla tehdään lyhyitä intervalleja, joiden avulla voit nostaa sykkeen halutessasi jopa vauhti- tai maksimikestävyysalueelle. Uskalla hengästyä ja huomaat nopeasti myös aerobisen kuntosi kehittyvän.
 
Ololla on todella runsas valikoima ryhmäliikuntaa eritasoisille liikkujille, joten tule sinäkin rohkeasti mukaan liikkumaan meidän muiden kanssa.
 
Iloista liikunnallista kevättä kaikille!
 
Terveisin Tanja, fysioterapeutti
Author picture