Oletko huomannut, että vaikka nukkuisit pitkät yöunet, saatat silti herätä väsyneenä? Tai että
lomalla kestää päiviä ennen kuin olo oikeasti rauhoittuu? Se, kuinka hyvin palaudumme, riippuu hermoston tilasta. Palautuminen ei tapahdu pelkästään levossa, vaan silloin, kun keho ja mieli pystyvät hellittämään ja hermosto siirtyy palautumisen tilaan. Kun autonominen hermosto saa viestin, että olemme turvassa ja on
lupa hellittää, se alkaa vähitellen siirtyä rauhoittumisen ja palautumisen tilaan: hengitys
syvenee, lihakset rentoutuvat ja mieli kirkastuu.

Autonominen hermosto jaetaan kahteen osaan: sympaattiseen hermostoon, joka on kuin
kehon kaasu, ja parasympaattiseen hermostoon, joka toimii jarruna. Tätä kuvausta voi pitää
yksinkertaistuksena, sillä todellisuudessa ne toimivat jatkuvassa yhteistyössä ja hienovaraisessa säätelyssä. Hyvin toimiva hermosto joustaa tilanteiden mukaan ja pystyy palaamaan levon tilaan, kun kuormitus vähenee. Palautumisen tilassa parasympaattinen hermosto on voimakkaammassa aktivoitumisen tilassa, mutta myös sympaattisen hermoston toiminta voi olla samanaikaisesti läsnä.

Jos hermosto on voimakkaassa sympaattisen hermoston tilassa, pysähtyminen voi tuntua
todella vaikealta. Aivan kuten vauhti ei pysähdy heti kun nostaa jalan kaasulta. Silloin esimerkiksi lepääminen voi tuntua vastenmieliseltä, olo ei rauhoitu vaikka yrittäisi rentoutua. Tällöin palautumista voi tukea niin, ettei yritä pakottaa itseään totaaliseen pysähtymiseen. Silloin voi laskea kierroksia vähitellen niin, että aktiivisen hermoston tila alkaa hiljalleen rauhoittua.

Voimakkaassa ylivireystilassa lepo voi tuntua jopa epämiellyttävältä, eikä palautuminen
käynnisty, vaikka kuinka lepäisi. Hermosto ei silloin koe lepoa turvalliseksi. Silloin palautumista voi tukea paremmin esimerkiksi kevyt kävely, venyttely, kevyt pyöräily, luonnossa liikkuminen, kevyt vesiliikunta tai jooga. Myös käsillä tekeminen kuten käsityöt, askartelu, piirtäminen, maalaaminen, värityskuvien värittäminen tai vaikka leipominen aktivoivat parasympaattista hermostoa jos ne kokee mielekkäänä eikä niitä ala suorittamaan.
Tuntoaisteja ja kehon sisäisiä aisteja voimakkaasti aktivoivat keholliset kokemukset kuten avanto, saunominen, infrapunasauna tai hermostoa palauttavat keholliset hoidot ja kosketus voivat tukea palautumista. Puhelimen selaaminen ei tue palautumista, koska se pitää aivot ja hermoston valppauden tilassa.

Palautumisessa kannattaa kuunnella omaa kehoa. Kuunnella sitä, mikä oikeasti rauhoittaa kehoa ja mieltä, laskee stressitasoja ja tuntuu hyvältä eikä sitä, mikä toimii jollakin toisella. Palautumista tukevat ne asiat, jotka tuntuvat itsestä miellyttäviltä ja turvallisilta tehdä. Palautuminen käynnistyy, kun mieli saa luvan hellittää ja keho kokee olevansa turvassa. Se, kuinka nopeasti tähän tilaan pääsee, riippuu hermoston tilasta.

 

Arjen kuormitus, työ, ihmissuhteet, perhe-elämä tai treeni vaativat hermostoltamme jatkuvaa sopeutumista. Jos keho jää pitkiksi ajoiksi suorittamisen tai valppauden tilaan, hermoston säätelykapasiteetti kaventuu, eikä palautumisen tila enää aktivoidu yhtä helposti. Silloin keho voi tuntua jännittyneeltä, olo voi olla kuormittunut, hengitys jää pinnalliseksi ja uni ei virkistä. Moni tunnistaa myös sen, että vaikka silloin tekisi palauttavia asioita, mieli ei välttämättä rauhoitu.

Palautuminen on taito, jota voi harjoitella ja vahvistaa aivan kuten lihaskuntoa tai
liikkuvuutta. Parasympaattisen hermoston toimintaa voi tukea tietoisesti esimerkiksi hidastamalla ja vähentämällä tekemistä, vähentämällä digilaitteiden käyttöä, pitämällä päivän aikana pieniä hengähdyshetkiä, lisäämällä kehossa olemisen hetkiä esimerkiksi lempeällä liikkeellä, hengitys- tai kehotietoisuusharjoituksilla tai maadoittumalla aistien kautta. Palautuminen ei ole suoritus, vaan läsnäolon tila. Se vaatii kuuntelua, uteliaisuutta ja myötätuntoa omaa itseä ja kehoa kohtaan. Kun opimme tunnistamaan, milloin olemme ylivirittyneitä tai alivirittyneitä ja tunnistamme, mitä keho oikeasti kaipaa, palautumisesta tulee osa arkea, ei erillinen “suoritus”.

Tukea palautumiseen voi hakea myös ammattilaisilta. Esimerkiksi psykofyysisessä fysioterapiassa voi opetella vahvistamaan yhteyttä omaan kehoon ja tukea hermoston tasapainottumista, jolloin hermosto siirtyy luonnollisemmin ja helpommin palautumisen tilaan. Psykofyysisessä fysioterapiassa voimme pysähtyä yhdessä pohtimaan, miten juuri sinä voit edistää palautumistasi omassa arjessasi. Erityisen hyvin palautumista voi tukea ja parantaa erilaisilla kehollisilla hermostoa rauhoittavilla “täsmä” harjoituksilla, joita psykofyysisessä fysioterapiassa opetellaan. Se, mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle. Sen vuoksi oman kehon kanssa oleminen ja sen kuuntelu on palautumisessa avainasemassa. Palautumisessa yksilöllisyys ja oikea-aikaisuus ratkaisevat.